Ehdota Yläpihan tilaa ympäristöpalkinnon saajaksi

07.10.2021 13:07

Jälleen ovat vuoden ympäristöpalkinnon saajat etsinnässä. Ehdotuksilla alkaa olla kiire, sillä viimeinen hakupäivä on ma 11.10. Ehdota Yläpihan tilaa vuoden palkittavaksi. Lajittele ma, kompostoimne ja kierrätämme jätteet. Olimme vaatimassa pakkausmuovin keräystä Valtimolle. Emme käytä keinolannoitteita emmekä torjunta-aineita viljelyksillä me. Kasvatamme luomumansikkaa. Ajamme maalaismaisemien avonaisena säilyttämistä ja puhumme asiasta tiedotusvälineissää, yleisönosastokirjoituksissa sekä SoMessa. Metsäalan toimija ovat tarjonneet meille useita kertoja arvokkaiden kulttuurimaisemapeltojemme metsitystä. Päinvastoin olemme raivanneet vanhoja peltojamme takaisin viljelykäyttöön, vaikka kalliille hankkeelle ei saa rahoitusta kuten pellonmetsitykseen. Olemme keränneet nimiä metsäsertifikaattii, jossa ehdotetaan lakia kylämaisema avoimena säilyttämisestä. Oma "sotamme" käytiin, kun metsäalan toimija olisi tahtonut metsittää kylän ainoan vielä avoimena olevan vaaramaisema-alueen mailtamme. Pellonraivausilmoitukset katosivat jonnekin ja jouduimme tekemään Metsäkeskukselle oikaisuvaatimuksen, kun tältä tuli taimikonperustamiskehotus Perinnemaisema-alueellemme. Talvella järjestimme joukkorahoituskampanjan kivien raivaamiseksi arvokkaalta maisema-alueelta, että lohkon voisi hoitaa tavallisella maataloustraktorilla siten että se ei kasvaisi umpeen vaan kaukonäkymä naapurimaakunnan Kainuun puolelle säilyisi tulevaisuudessakin avoimena. Tämä vaaramaisema on lisäksi Sivakkavaaran kylän tunnusmerkki. 

mailto:tiedotus.pohjois-karjala@ely-keskus.fi

Yhteystiedot

Yläpihan Tila Peri-Sivakantie 250
75700 VALTIMO
Y-tunnus 3322039-2
GSM/WHATSAPP 050 599 4630 ylapihantila@gmail.com